”Jos puhelimeen ei vastaa, asiakas soittaa kilpailijoille”

Teemu Niemisen Fire 21 on monipuolista työturvallisuuskoulutusta tarjoava yritys. Sen tarjontaan kuuluvat muun muassa tulityökorttiin, työturvallisuuskorttiin ja hätäensiapuun liittyvät kurssit sekä turvallisuussuunnitelmien laatiminen.

Moni Fire 21:n koulutuksiin tulijoista ilmoittautuu kursseille mieluummin puhelimitse kuin nettilomakkeen kautta. Nieminen toteaakin menettäneensä aiemmin paljon asiakkaita, koska ei ehtinyt vastata puhelimeen vetäessään koulutusta. Kun hän sitten pääsi soittamaan takaisin, ihmiset olivat yleensä ehtineet jo hoitaa asian jossain toisessa paikassa.

– Jos puhelimeen ei vastata, asiakas soittaa kilpailijoille. Toisaalta soittajalle riittää usein se, että häneltä otetaan ylös yhteydenottopyyntö. Tärkeintä on, että asiakkaalle tulee tunne siitä, että hänet on otettu huomioon, Nieminen toteaa.

02 Pro:n puhelinpalvelun käyttöönotto ratkaisi tavoitettavuusongelman.

– Toimiva asiakaspalvelu antaa yrityksestä ammattimaisen kuvan, ja vakiasiakkaat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että puheluihin vastataan heti. 02 Pro vastaa puheluihin samalla tavalla kuin itse vastaisin, eli asiakkaille palvelu ei näyttäydy ulkopuolisen tekemänä.

 

44186423 - firefighter suits and helmets hanging at fire station

Enemmän aikaa nykyisille asiakkaille

Koulutuspalvelun laadun kannalta on tärkeää, että kouluttajalla on aikaa keskittyä meneillään olevan kurssin osallistujiin.

– Ennen näpyttelin vähintään tekstiviestiä toiselle asiakkaalle samalla, kun joku yritti koulutustauolla tulla puhumaan. Nyt voin olla oikeasti kaikkien käytettävissä koko koulutuspäivän ajan. Suurin PR-työ tehdään yleensä esimerkiksi tupakkapaikalla. Kun menen asiakkaiden luo hengailemaan ja juttelemaan, tulee sellainen olo, että olen juuri heitä varten läsnä.

02 Pro tuuraa myös loman aikana

Teemu Nieminen kertoo olevansa todella tyytyväinen 02 Pro -palveluun. Välillä hän toimittaa asiakaspalvelijoille täsmennyksiä yritystään koskeviin kysymyksiin, jotta Fire 21:n asiakkaille osataan vastata oikein.

– Kaikki on toiminut alusta asti hyvin. Kaikki ovat aina yhtä kartalla siitä, mitä pitää tehdä, jos haluan päivittää tietoja, Teemu kehuu 02 Pro:n asiakaspalvelijoita.

Nieminen suosittelee 02 Pro:n puhelinpalvelua suhteellisen pienille yrityksille, jotka eivät pysty päivisin vastaamaan puhelimeen.

– Palvelu maksaa itsensä takaisin uusina asiakkaina ja antaa mahdollisuuden keskittyä nykyisiin entistä paremmin. 02 Pro:n avulla myös pidemmät poissaolot onnistuvat. Thaimaassa lomaillessani tarkistin vain kaksi kertaa reissun aikana, millaisia puheluita minulle on tullut, yrittäjä kertoo tyytyväisenä.

Lue lisää 02 Pro:n puhelinpalvelusta yrityksille >>